torstai 14. kesäkuuta 2018

Kummallisuuksia Oostendessa

Kahvin “ystävänä” (en siis juo kahvia) pääsin aamusta todistamaan ihan järkyttävää näkymää. Kati on oikeastikin kahvin hyvä ystävä, mut senkin mielestä meni jo oudoks. Oli siis matsi Kreikkaa vastaan alkamassa ja istuttiin pöydässä. Skriinikaverinani oli varsin mukava nainen jonka kanssa tuli sit myös vähän rupateltua. Tullessa pöytään sillä oli mukana kaksi lasia vettä, mikä nyt toistaseks on vielä ihan normaalia - kävinhän itekin täyttämässä vesipullon ennen matsin alkua. No mutta sitten repusta tuli esiin purkki pikakahvia, ja hyvin nopeasti sitä ladottiin pari lusikallista siihen vesilasiin. Kommentoin sitä järkyttyneenä, niin nainen vaan nauro ja selitti et Kreikassa juodaan aina kylmää kahvia ja pistetään jäätäkin joukkoon, kun muuten on nii kuumaa. No jäälatten mä vielä ymmärrän, mut pikakahvi kylmään veteen kuulostaa ihan hirveeltä. Eiks monet halveksu pikakahvia muutenkin? Mut ainakin löytyi isompi kahvifani kuin Kati.


Mahtu tähän päivään muutakin kummallista - päästiin nimittäin seuraamaan avoimen joukkueen laskentaa. Kun tultiin toisen matsin jälkeen alas taidettiin Katin kans molemmat jähmettyy hetkeks rappusille, kun oli outoa nähdä Pekka ja Clas Jarmon seurassa. Jarmohan istu samoilla nurkilla kuin mihin me naiset ja sennut yleensä kokoonnutaan, mutta avoin on tähän asti kerääntynyt johonkin muualle ja hyvin nopeasti haihtunut pois ihan kuin ei ois koko joukkuetta olemassakaan. Haihtuhan ne tostakin melko reippaasti, mut sitä ennen vähän jutustelivat ja tosiaan laskivat meidän muiden seuratessa vierestä. Ja koska tässä ei ollut vielä tarpeeksi kummallisuuksia, niin kerron vielä senkin että Pekka oli tuonut Huldalle puisia henkareita muovipussissa.


Eilen oli mukavan aurinkoinen päivä, toinen kerta tais jo olla kun aurinkoa näkyi tällä matkalla. Käytiin tosiaan koko suomipoppoo illastamassa italialaisessa ravintolassa. Kummia sielläkin tapahtui - minä meinaan jaksoin syödä oman annokseni ihan kokonaan viimeiseen tagliatelleen asti. Semmosta harvemmin näkee. Ilta oli tosi mukava, mutta pakko sanoa ettei se ollut ihan semmosta yhteishengen rakentelua kuin mitä odoteltiin. Istuttiin vierekkäisissä pöydissä, mutta kuitenkin jokaisella joukkueella oli oma pöytä. Eipä se ketään yllättyny kun sitten avoin joukkue jutusteli keskenään, naiset keskenään ja sennut keskenään. No ei se ehkä ihan näinkään ollut, kyllä sennujen pöydästä heiteltiin kommentteja meidän pöytään ja meiltä sitten takaisin, vaikka oltavat ei siihen olleet ideaaliset. Pekka myös vaihto vähän juttua (toisen) Marian kanssa. Hulda kävi vähän joka pöydästä kysymässä miten ruoka maistui. Sitten paikalle saapuivat Kauko ja Heike hieman myöhästyen - avoimella oli eilen viiminen huili ja Kauko oli pelannut vain aamumatsin ja sen jälkeen tämä parivaljakko oli lähtenyt kiertelemään Bryggeä eivätkä ajoissa kerenneet takaisin. Ja haihtuhan se avoin joukkue sieltä ravintolastakin hyvin nopeasti. Heti sen jälkeen Lasse innostu esittämään arvotuksiaan, joita sitten pohdittiin jälkiruuan/juoman äärellä. Minäkin esitin lukijoille tutun antiikkikauppias -arvoituksen. Illallinen oli ideana siis tosi hyvä, mutta jos ois tarkotus seurustella joukkueiden ulkopuolella niin ehkä pitäis myös sekottaa vähän istumajärjestystä.

Meillä Katin kanssa toteutui myös shoppailureissu ennen tuota illallista. Kati oli sitä koko viikon odotellut ja unelmoinut siitä kun pääsee johonkin kivaan kauppaan. No ensimmäinen kauppa johon astuttiin sisään oli sitten miesten vaatekauppa, eli hyvin alkoi. Sieltä tosin Maralle löytyi pieni tuliainen. Seuraava kauppa johon astuttiin sisään olikin jo naisten kauppa, mutta se oli suunnattu XXL+ kokosille naisille, eli ei sekään ollut ihan täysosuma. Vastapäätä näytti olevan odottaville äideille suunnattu vaatekauppa ja ehdotinkin sitä sitten seuraavaksi, mut Kati vaan pudisteli päätään nauraen.


Yhdestä kaupasta löytyi mulle ihan supersöötti laukku. Kati totes et toi on hyvä laukku bridgekisoihin - sit kun partneri alkaa kiukuttelemaan nii sen voi hiljentää pamauttamalla pikku piru pöydälle. Kaikki kaupat meni täällä jo kuudelta kiinni, ja vaikka useammassa liikkeessä käväistiin niin himoshoppaaja Kati ei itselleen mitään löytänyt.


Onneks Katilla itsellään on jo olemassa söötti laukku. Meillä oli jo aikoja sitten puhetta siitä et Katin täytyy teetättää itselleen keltaset kynnet mustilla pilkuilla et ois laukkuun sopivat. Ja hän oli sitten luvannut et teetättäis ne ennen tätä matkaa - naisten kisahan on ihan täydellinen kynsisöpöyksiä varten kun naiset semmosia asioita arvostaa. No tuosta kuvastahan näkee kuinka kaunis keltainen sävy sieltä tuli ja kuinka nättejä pilkkujakin siinä on... Murr.


Sain palautetta et tänne pitäis jaoistakin pistää jotain juttua. Tuossa jaossa oli hauska puolustus, kun vastustaja pelas 3S westin korteilla. Kati lähti herttakutosella, pöydästä kuningas ja otin ässällä tikin. Pelinviejä oli pelannut kympin, mikä oli häneltä hyvä veto sillä jos Katilla ois ollut 96 hän lähtis kutosella ja T6 ois tullut lähdöks kymppi. Minä otin ristiässän eka pois kattoakseni mitä siihen tapahtuu - Katilta tuli kakkonen. Sitten jäin jumiin. Kati kumminkin lähti pöydän maata eikä mun tarjoamaa ruutua, joten luulis sillä olevan singelihertta. Mut toisaalta se pelas nyt kakkosen, joka ois lavinthal ja pyytää ruutua. Pohdin hetken ja käänsin kumminkin herttaa ja Kati kuppas. Olin tullut herttakakkosella, joka on taas lavinthalia ja pyytää ristiä, ja silti partnerilta tuli melko nopeasti ruutujätkä. Raavin vähän päätä ja aloin pohtimaan et ollaankohan ruvettu pelaamaan käännettyä lavinthalia. No ei siinä mitään, rouva kuningas ja ässä meni. Sitten pelinviejä koitti kupata ristin pöytään pienellä padalla, jonka sitten kuppasin yli. Koitin antaa herttakuppia, mutta pelinviejä kuppas isolla ja Kati heitti ruudun. Pelinviejä ei luovuttanut vaan koitti edelleen kupata ristiä pöytään, tällä kertaa jätkällä, jonka kuppasin yli. Kati sai vielä ruutukupin ja pelinviejä otti loput - yks pieti. Matsin jälkeen naureskeltiin käännettyä lavinthalia, ja Kati selitti että hän kyllä ties et herttakakkonen pyytää sitä pienempää maata, ja hän katto pöytää ja totes että se pienempi maa ois tietenkin ruutu kun ei pienempää maata näkynyt - risti kun oli pöydästä loppu ja ajatuksistakin karkas. Hassuja ajatusvirheitähän täällä sattuu kun on paljon jakoja, ja toisinaan niille saa myös kunnolla nauraa (:

Tuloksia saatte itse ihailla tulossivuilta. Meillä ei nyt valitettavasti "ei päivää ilman voittoa"-tavoite täyttynyt kun eilen oli tuloksellisesti vähän synkkä päivä. Tänään ollaan kuitenkin saatu kisojen viides voitto, ja taistelua jatketaan innokkaasti. Tällä hetkellä jänskätään Katin kanssa kun tytöt pelaa Norjaa vastaan. Kahdentoista jaon jälkeen tilanne 17-13...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laskua ja nousua

Vaikea syksy on takana ja vaikuttaisi että kevät ei ole paljoa helpompi, vähän kuitenkin. Vaikea siis lähinnä henkisesti. Liian synkkää ei k...