Niin lähellä, mutta silti niin kaukana...

Loppumatkasta iski vähän väsymys jo ja ei oikeastaan aikakaan riittänyt kirjoitteluun. Tuli illat vietettyä etelä-amerikkalaisten junnujen kanssa pelaillen wizardia (lupauksen tapanen tikkipeli) ja yks ilta käytiin heiän kanssa jätskilläkin. Viimeisenä iltana mentiin ihan vaan suomiporukalla vanhaan kaupunkiin illallistamaan. Lyon on kyllä tosi nätti.

 Hengailua jätskillä

Suomeen päästyäkään ei oikee ihan heti kirjottelu innostanu ja tekemistäkin oli vaikka kuinka, mutta nyt sitten vihdoin ja viimein voisin kertoa loppumatkan tunnelmista.

Ilona pois kameran takaa!

Pelattiin tosiaan 56 jaon pudotuspeli Kiinaa vastaan. Ekalla istunnolla päästiin BBO-lähetykseenkin ja siitä kirjotettiin sitten myös bulletiiniin juttu sen perusteella mitä raamassa näkyi. Mun ja Ilonan pöydässä oli vanhahko rouvahenkilö operaattorina joka ei oikein pysynyt jaossa mukana, joten se pelaili kortteja välillä miten sattuu eikä kuten pöydässä pelattiin. No se ei onneks bulletiinia sen enempää pilannut, kun se analyysi oli muutenkin ihan päin mäntyä. Lueskeltiin sitä seuraavana iltana hotellilla ja naureskeltiin varsinkin jakoa 6.

Etelän kuulemma piti menettää yöunensa, kun lähdin ruutukympillä ja se voitti ekan tikin. Kirjottajan mukaan se piti laistaa ja toivoa, että herttaässä on Ilonalla idässä ja se ois ainut toive kotipeli. Muuten hyvä, mutta eihän se mikään kotipeli oo silloinkaan kun jatkan ruutuysillä ja Ilonalle jää vielä yksi ruutu jolloin päästään napsimaan kaikki ruututikit. Nytkän pelinviejä ihan oikein voitti sen tikin ja hänen toiveensa siitä, että herttaässä on mulla, ruutuässä kumminkin Ilonalla taikka ruutu tasan ei tällä kertaa toteutunut ja saatiin yksi pieti. Että semmoset yöunet meni sitten siinä jaossa.

Aika tasaisesti vedettiin vaikka imppejä lentelikin molempiin suuntiin vauhdilla. Kaks ensimmäistä sessiota hävittiin hieman ja kolmas voitettiin hieman. Tällä kertaa loppukiri jäi pois kun vikakin setti hävittiin ja kokonaisuudessaan jäätiin 22 impiä perään. Tuuri tavallaan senkin ratkaisi, kun pojat olivat tarjonneet hyvän slammin jonka meiän vastustajat jättivät tarjoamatta, mutta koska ruutumaski ei käynyt niin siinä meni 13 impiä sen sijaan että olisi tullut 13. Eli jos maski ois käynyt niin oltais oltu jatkossa. Vaikka eihän se tietenkään ihan suoraan näinkään ole, kun kaikki jaot ja tulokset kuitenkin seuraaviin jakoihin alitajunnan tasolla ja voi olla, että jossain toisessa jaossa joku meistä tai vastustajista olisi tehnyt jossain seuraavista jaoista jonkun toisenlaisen valinnan. Lopputuloksena kuitenkin sijoitus 5.-8. mikä on jo ihan hyvä. Vaikka parempikin olisi kelvannut...

Päädyttiin siis pelaamaan kolme päivää sitä BAMia jota parhaamme mukaan koitettiin välttää. Ilona ei oikein ymmärtänyt meidän muiden inhoa BAMia kohtaan ja oli melkein iloinen kun sitä pääsi pelaamaan. Hermanni taas oli eniten kahden pöydän parikisaa vastaan. Pelit ei kuitenkaan sujuneet mitenkään erityisen hyvin, varmaankin just sen takia ettei hirveemmin kiinnostanu. Mutta viimeisenä päivänä kun yllättäen päästiin A-finaaliin alettiinkin vetämään taas hienosti. Ekassa istunnossa otettiin 25 pistettä kun 32 oli maksimi. Toinen istunto oli vähän takapakkia kun tuli 15/32. Viimeisen setin 19/34 ei sitten riittänyt enään. Lopputuloksena 8 sija, mutta koska kisa oli tosi tiukka niin 2 pistettä lisää olisi riittänyt mitalisijaan.

Loppumatkaan siis sisältyi pientä pettymyksen tunnetta, mutta kyllä kaiken kaikkiaan oltiin kaikki tyytyväisiä matkaan. Oli tosi kivaa pelata Ilonan kanssa. Oli myös tosi ihanaa palata takaisin kotiin, kun ottaa tommoset matkat voimille varsinkin kun nukkumiset sijaan tulee hengailtua muiden junnujen seurassa tai juteltua ja laulettua huonetovereiden (lähinnä poikien kanssa kun Ilona simahtaa aikaisin) kanssa. Mutta lähteminen silti harmitti, kun tosi mahtavia noi reissut on. Varsinkin kun tuli taas hankittua uusia kavereita...

Viimeinen ilta (ja Ilona taas piilossa)